tiistai 8. lokakuuta 2013

Suomen Kuningaskalastaja / Puruvesi Meeting 2013

Ympyrä sulkeutuu... Käynnistin kalastusopastoimminnan reilu kaksi vuotta sitten ja sain ensimmäiselle keikalleni asiakkaaksi viiden hengen kaveriporukan eteläisestä Suomesta. Kaksipäiväinen uistelusessio meni tuolloin aikalailla putkeen, joten tämänkin jälkeen osa tästä porukasta on käynyt asiakkaana myös myöhemmin.

Sovimme tämän ryhmän kanssa eräänlaisen "nostalgiareissun", jonka kohteeksi valitsimme Puruveden kisaviikonlopun. Valitettavasti yksi henkilö estyi pääsemästä matkaan, joten kisat vedettiin 1+4 vahvuudella.

Lauantai-aamun lähtötunnelmia.
Lauantaina keli oli hyvä. Ainoastaan puuskainen tuuli haittasi ajoittain kalastusta.
Reilu kahden tunnin vedon jälkeen kala kiinni! Jännät paikat...
66 senttinen hopeaharkko vapamies Miika Neuvosen lapasissa.
Sama kala ja Marko Neuvonen
Johan rupes hampaita naurattamaan :)
Lauantain puntaripiikeissä roikkui komeita kaloja. Sijoituksemme päivän Kuningaskalastaja-kilpailussa oli neljäs.
Sunnuntaina peli oli vielä täysin auki ajatellen viikonlopun kokonaiskisaa. Kärkeen oli matkaa vajaa 2 kiloa. Päätimme vaihtaa aluetta, vaikka lauantain paikka oli selvästi erinomainen alue. Yli puolet avauspäivän kaloista oli noussut sieltä. Avoimen tiedon vaihdon ansiosta olisi selvää, että tuo paikka keräisi sunnuntaina myös paljon yrittäjiä ja samalla kalojen jakajia. Paikan valintamme onnistui hyvin, sillä saimme kalastaa lähes yksin ja alueelta löytyi paljon syöttikalaa. Ja niinhän siinä lopulta kävi, että työ palkittiin ja veneeseen nousi 61 senttinen taimen.

Sunnuntaina keli oli pilvinen ja hieman heikkotuulisempi.

Haavimies ja taimen

"Syötinsäätäjä" Miska Neuvonen ja Henry Manninen. Taustalla allekirjoittanut ja Miika Neuvonen. Kamerassa Marko Neuvonen. Tuimat ja keskittyneet ovat ilmeet.
Lopulta sijoituimme taimenella Puruvesi Meeting kisassa viidenneksi ja pienen jännittämisen jälkeen kokonaiskisan ykköseksi. Siis hieno kisaviikonloppu hyvässä seurassa. Kiitokset vielä koko miehistölle ja hatunnosto myös kilpailun järjestäjälle erinomaisista puitteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti